Meilläpä kävi mieluisia vieraita; Nipsu (Vanilla) pistäytyi ohikulkumatkalla Marin ja Jorman kanssa. Olipa tosi mukava nähdä pentua pitkästä aikaa ja aivan ihanahan se oli

Elli kyllä tunnisti omansa ja Laku pyöri koko ajan ympärillä, kyllähän se "jotenkin tutun oloinen" vierailija kiinnosti. Kamera vain tahtoo tehdä temppuja (hyvä se on syyttää kameraa..) aina kun siihen tartun, kaikista kuvista tulee sellaisia suttuja, mutta onneksi joku kuva saatiin tallennettua tästä tapaamisesta.

Elli on jättänyt Nipsulle valkoisen kuononsa ja hännänpään.

Viime viikonloppuna treffattiin sitten Oulun seudun lappalaiskoiranpentujen kanssa Haukiputaalla ja olihan pennuilla hauskaa. Saivat juosta itsensä väsyksiin metsässä ja riehumisen jälkeen omat ihmiset sitten saivat nauttia laavumakkaroista ja muista eväistään. Mukava reissu oli, toivottavasti tulee jatkossa vielä uusia

Pentutreffeillä oli myös nuoriherra Ässä. Kumma kyllä, sieltä pentulaumasta nämä kaksi toisensa löysivät/tunnistivat ja yhdessä painelivat pitkin kankaita, sisko ja sen veli.

Kuvasta näkyy että Lakun korvat ovat tällä hetkellä taittokorvat ja Ässällä taas on korvat olleet terhakkaasti pystyssä jo kauan aikaa.

Dumleltakin on tullut terveisiä. Dumlesta tuli "Kero" ja hyvin kuuluu viihtyvän Ylösen perheessä Espoossa. Sellainen itsenäinen ja rohkea nuoriherra Kero kuulema on ja sellaisena se itsensä esitteli ihan jo pienenäkin. Terveiset tulivat kuvien kera, tässä yksi ja lisää Keron omalla sivulla.

Onhan se aivan syötävän suloinen tuon "saaliinsa" kanssa, voi vain kuvitella kuinka ylpeä se löydöstään on

Toffolta, "Runnelta" tuli myös terveiset kuvien kera. Hyväluonteinen ja kaikkien tykkäämä koirimus kullostaa olevan ja painaakin jo 13kg. Hyvä Runne!